Paukahroksia ...

Tämä enää, sanoo hoikka-kräätäri, kun viidennen akan otti.
 
Jussit - Etelä-Pohjanmaan maakuntakuoro PDF Print E-mail

Tommi Niskala
Jussien taiteellinen johtaja Tommi Niskala

  • Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat – Jussit on ahkerasti konsertoiva maakuntakuoro. Oman maakunnan ja kotimaan lisäksi kuoro on matkustanut runsaasti ulkomailla, useita kertoja Amerikassa ja kerran jopa maailman ympäri.

  • Jussit on vahva eteläpohjalainen tavaramerkki. Laulajia on koko Etelä-Pohjanmaan alueelta yhteensä 76. Jussit on perustettu vuonna 1951.

  •  Jussien taiteellisena johtajana toimii alajärveläissyntyisen Tommi Niskala (21). Hän opiskelee Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolla. Jussien varajohtajana on kanttori Johanna Ojala.

  • Nuoresta iästään huolimatta Tommi Niskalalla on jo takanaan melkoinen muusikon ura. Tätä nykyä hän opiskelee urkujensoittoa Olli Porthanin ja pianonsoittoa Hannu Lahtelan oppilaana. Kuoronjohdosta Niskalalla on jo C-tutkinto ja hän jatkaa Sibelius-Akatemian kuoronjohtoluokalla Matti Hyökin oppilaana. Hän toimii myös Ylioppilaskunnan Laulajien varajohtajana.

  • Opintojensa ohella Niskala on toiminut sijaiskanttorina kotipitäjässään Alajärvellä vuodesta 1998 lähtien. Kesällä 2006 hän oli kesäkanttorina Lapuan Tuomiokirkkoseurakunnassa.
 
© 2010 Jussikuoro
Joomla! is Free Software released under the GNU/GPL License.